Opastetut Yksilöidyt Täyden palvelun kalastusretket ja -kurssit huippu­kalustolla

Fish Devil kalastusoppaan kanssa päivä vesillä on elämys, jossa pääset kartuttamaan tietoja ja taitoja ja nauttimaan luonnosta. Pienryhmät ja yritysporukat yhdellä tai useammalla veneellä - hoidamme kaikki valmistelut ja varustelut puolestasi!

Fish Devil kalastukurssit ja retket huippukalustolla

Rakkaudesta lajiin

Vetouistelua ja heittokalastusta

Fish Devilin takana on Juuso Siitonen, jonka tie kalastusoppaaksi on pitänyt sisällään lukuisia kalastusmatkoja niin Suomessa kuin ulkomailla. Fish Devil tuo kalastuksen eri ulottuvuudet saataville niin kalastuspäivien ja -matkojen muodossa, kuin myös tärkeän nuorisotyön kautta.

Fish Devilin periaatteina on korkea laatu niin palvelussa kuin kalustossa ja välineissä, vastuullinen kalastaminen ja elämysten tuottaminen.

Kireitä siimoja
kalajuttuja

Fish Devil Northern Fishing Gamesin pääjärjestäjänä ja nuorisotyön tukijana

Pohjoismaiden vaativin heittokalastuskilpailu Northern Fishing Games järjestettiin ensimmäistä kertaa elokuussa 2021.

Fish Devil toimi kilpailun pääjärjestäjänä nuorisotyötä tukien, kolmepäiväisen  kovatasoisen kilpailun lisäksi järjestettiin Northern Fishing Games Junior camp vähävaraisille nuorille.

Koe North silverin modernit kalastusveneet

Livekalastukseen käytössämme on North Silver 585 FISH Heittokalastusvene ja vetouisteluretkille North Silver 655 CABIN retkivene lämmitetyllä hytillä.

Veneissä on kaikki modernit mukavuudet sekä kalastuksen kannalta tärkeät varusteet, jotta saat Fish Devil kalastusretkestäsi kaiken irti!

Kurssit ja retket räätälöidään yksilöllisesti

Kenelle kurssit ja retket soveltuvat?

Harrastajille ja vasta-alkajille

Kaveriporukoille virkistäytymiseen

Kilpakalastajille

Yrityksille

Kaikille kalastuksesta kiinnostuneille

Toteutus sovitaan asiakkaan aikataulun mukaisesti, kaikki  varusteet ja ruokailut sisältyvät retkiin ja kursseihin!

Vastuullista kalastusta vesistöt ja kalakannat huomioiden

Huolehdimme aina, että kaikilla kursseilla ja retkillä noudatetaan hyvää kalastustapaa ja että osallistujien kalastusluvat ovat voimassa.

Saaliskalojen vastuullinen valinta ja oikeat onkisyvyydet sekä kalojen  asianmukainen vapautus auttavat pitämään kalakannat ja vesistöt elinvoimaisina.